maanantai 31. joulukuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta! / Happy New Year!



Hyvää Uutta Vuotta 2013 kaikille lukijoilleni!

Happy New Year 2013 to all of you!


sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kirppislöytöjä Salosta / Flea market treasures from Salo

Välipäivinä matkasin junalla isäni luokse Saloon. Junamatkan alkufiiliksiä ehkä luitkin jo Facebook-sivuni puolella, mutta hienoista kirppislöydöistä et vielä ole kuullutkaan!

Tadaa, löytsin mahtavan opetustulun Maurin Makasiinilta Perniön juna-aseman vierestä. Taulu oli suhteellisen hyväkuntoinen, takapuolella enemmän kulumaa kuin edessä. Taulu jäi odottelemaan vielä autokuljetusta Helsinkiin, sillä ison taulun raahaaminen ensin junassa ja sitten metrossa olisi saattanut aiheuttaa hiukan katseita.

Kiitos iskä kuvasta! / Thanks dad for the picture! 
Takapuolella oli myös muuten mielenkiintoinen teksti. Kääpiökansaa. Ovatpa ajat muuttuneet. Miltähän vuosikymmeneltä tämä mahtaa olla?
Kännykkäkamera laatua...
Maurin Makasiini on muuten jokaisen penkojan tavarataivas josta voi tehdä todellisia löytöjä. Kerran (kolmesta käynnistä) olen tainnut tyhjin käsin lähteä, mutta muuten on jotain pientä tarttunut mukaan. Suosittelen! Googlettamalla löydät muidenkin bloggareiden fiiliksiä.

No sitten Salon kirppiskierrokseen. Radiokirppis blaaah pelkkiä vaatteita (en ikinä katso vaatteita kirppareilla), Salon Aarresaari ok, Salon seudun suurkirppis ok. Kaksi jälkimmäistä oli isoja itsepalvelukirppiksiä ja tarjolla oli paljon astioita! Niitähän minä kyttään. Mukaan tarttui kaksi Taika espressokuppia tasseineen, joista lisää vielä myöhemmin sekä Karhulan ja Riihimäen lasipurkit. Edullisesti löytyi, isompi oli vain 3 € ja pienempi (näitä 1 litraisia vähemmän liikkeellä) 6 €. Kannettomia olivat, joten jos kansia sinulta löytyy ylimääräisenä niin voin mielelläni ostaa kannettomiin purkkeihini!

--

Look what I found from flea markets! A board, very old one! I also found more old glass jars and Taika espresso cups. I´m more than happy of my small treasures!


lauantai 29. joulukuuta 2012

Joulun terveiset / Christmas greetings

MOI pitkästä aikaa! Joulu on nyt ohi (huh) ja kyllä nyt kelpaakin jo siirtyä sitten uudelle vuodelle! Joulun vietin Levillä ja kylmähän siellä oli. -25 °C esti laskettelurinteeseen menon, mutta onneksi Tapaninpäivänä sää hiukan lauhtui joten Vitalista vaan naamaan ja mäkeen! Kivaahan se taas pitkästä aikaa oli!

Mitään hienoja maisemakuvia lapista minulla ei valitettavasti ole kun kameraa en jaksanut mukaan raahata suksien, monojen ja kypärän lisäksi. Alla kuvassa näkyy kuitenkin hiukan joululahjoja joita minä/me saimme tänä jouluna. Poikkeuksellisen kirjapainotteista oli minun lahjani tänä jouluna vaikka en mikään lukutoikka erityisesti ole koskaan ollutkaan.


Hurraa Helsinki! on upea lasten (ja aikuisten!!) kirja jossa löytyy ihania designtuttavuuksia! Kirjasta ei taida puuttua yhtään suomalaista design klassikkoa! Tällaista (kuva)kirjaa minäkin jaksan lukea! Taru sormusten herrasta tai Hobitit ei ikinä ole lukeutunut suosikkeihin missään muodossa, mutta koska Tove Jansson on kuvittanut Hobitti kirjan (ja se on suomeksi) ja Hobiteilla on erityinen merkitys elämässäni juuri nyt, oli se jopa ihan toivelistallani tänä jouluna! Lentokoneessa vähän aloitin jo lukemaan! Hyvä minä ja odottakaa vaan pikku-Hobittini!


Muumiopas oli yllärilahja poikaystävältäni, vielä en ole ehtinyt lukemaan mitkä Muumilaakson hahmot perheessämme asustaakaan. Vaikkakin Nuuskamuikkunen on selvä, mutta entäs minä? Keräilijä Hemuli? Vai Herra Virkkunen, kuten Facebookin Muumitesti kertoi? Mikäs hahmo sinä olet? 


New Yorkin (+Bostonin) matka on tiedossa huikealla tyttöporukalla keväällä ja sainkin matkakumppanilta lahjaksi jo taskukokoisen matkaoppaan. Vaikkakin uhkasin kyllä Frendien Joeymaisesti kävellä myös iso kartta kädessä kunnon turistina... Matkaseurueestamme kaikki olemme jo useasti käyneet New Yorkissa yksin ja yhdessä, mutta silti odotamme reissuamme valtavasti! Ja matkaoppaasta on varmasti aiemmista reissustamme huolimatta hyötyä.


Erityismaininnan lahjoistani/lahjoistamme ansaitsisi kaikki, miten se joulupukki osasikaan tuoda niin mahtavia ja osuvia lahjoja? Vanha lääkepullo apteekkarin lapsenlapselta, muumikonvehteja ja kahvikone iskältä, paaaaljon designia monessa eri muodossa äidiltä ja ihana Vain Elämää cd poikaystävältä (joka uhrautuu kanssani sitä kotona tauotta myös kuuntelemaan). Lisäksi kaunistakin kauniimpi muistikirja (mihin sen raaskiikaan käyttää?), vintageluistin -koriste, luisteluaiheinen pieni peltipurkki, Kaunisteen talvinen keittiöpyyhe ja lisää pöllö keittiöpyyhkeitä ja eväsboxi.


Alla olevan Naavasta ostetun bambuisen Leija-korun löysin jostain seuraamastani blogista (joka ei nyt heti muistu mieleeni) ja toivoinkin sitä heti joulupukilta. Ihan mahtava idea mielestäni! Toinen saamani koru oli Kalevala Korun Kosmos. Täysin eri tyylinen, mutta ihana sekin!
Kuva / Photo
Kuullaan pian lisää! Töihintöihin palaan vasta keskiviikkona, joten yritän nyt lomailun lomassa kirjoitella hiukan tiiviimmin! 

--

Christmas is over and I´m finally back home! I spent my Christmas in Lapland, in Levi ski resort. It was -25 °C so it was way too cold for downhill skiing. Luckily the weather calmed down a little so I was able to go downhill at least one day! 

Unfortunately I didn´t take my camera with me to Lapland so you just have to be satisfied with my Christmas present pictures instead. As you can see I got quite many books and I´m not even a person who reads a lot. Hobbits (illustrated by Tove Jansson) and Muumiopas (Moomin guide) were presents from my boyfriend and Hurray Helsinki from my godmother. Hurray Helsinki is so cool book for children but from my point a view also for adults! From the book you can find all the most important Finnish design products you can even imagine! This I really can recommend for you all (and it is also available in English as it´s part of the World Design Capital Helsinki year). 

From the picture you can see other presents we got. I love them all! One favourite is necklace from webstore Naava. I love this girl with kite. Lovely! 

I promise to write you more now when I´m on a vacation. See you soon!


lauantai 22. joulukuuta 2012

Rauhallista Joulua / Seasonal Greeting


Kuvat / Photos: Marimekko, Unicef, Jaffa

perjantai 21. joulukuuta 2012

Vaihtelua tylsiin kukkaruukkuihin / A little variation for boring flowerpots

Jep, kyllä ne hyasintit joulun tekee! Varsinkin tässä arvovaltaisessa seurassa! 


--

Hyacinths are the best (in these cups and with this lovely monkey)!


torstai 20. joulukuuta 2012

Joululahjoja käärittynä Raanuun / Presents wrapped in Raanu

Tältä näyttää joululahjamme tänä vuonna. Osittain melko samalla tyylillä kuin vuosi sitten. Mietin raaskinko ostaa tuota Sanna Annukan Marimekolle suunnittelemaa Raanu-paperia, mutta onneksi ostin! Saa hiukan vaihtelua paketteihin. Ja onhan se nyt vaan niiiin kaunis!


Tänään oli viimeinen päivä töitätöitä, huomenna aamulla nukun pitkään ja hipsin kampaajalle ja illalla noin 20 nuoren naisen joukko saapuu kotiimme pikkujouluilemaan! Paras tapa viettää ensimmäinen lomapäivä! Lauantaina vähän vielä toista työtä, glögeilyä sukulaisten kanssa ja joululahjojen availua. Sunnuntaina nimittäin lentokoneen nokka suuntaa kohti Kittilää ja Levin laskettelurinteitä ja eihän sitä nyt iiiiisoja paketteja mukaan voi raahata. Eihän? 

Loma loma looomaaaaa!

--

I love that Sanna Annukka´s Raanu paper designed for Marimekko. So beautiful!

I´m almost on a vacation now! Sooooo great! 




sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kukkaruukkua kukkaruukun perään / Arabia´s Flowerpots

Kesällä ihailin näitä kellertäviä vanhoja Arabian Kerä-ruukkuja mökillä! Nyt olenkin yrittänyt ostella pois näitä kirppareilta pyörimästä! Pari olenkin onnistunut löytämään!

Mukavasti menee hyasintit näissä! Olen nykyään ihan hyasinttifani, kaupassa pari viikkoa sitten tajusin, että hei tää on se ihana joulutuoksu! Nyt olenkin ahkerasti ostanut uusia kun vanhat on ruskistunut. Nytkin on jo useita uusia aukeamassa noiden pitkien ruskettuneiden tilalle.


Löysin siis juuri vastikään nämä ruukut. Sinisävyisen ruukun kaupanpäälle tuli halkaisijaltaan 11 cm oleva aluslautanen kellertävään ruukkuun. Muistelin, että mökillä yksi Kerä-ruukku oli vailla aluslautasta, kokoa en vain nyt muista, isompi taisi olla. No, nyt sitten kytistellään myös parittomia ruukkuja! Onkohan kierre loputon?

Ps. Jos sinulta löytyy näitä ehjiä ruukkuja ylimääräisenä niin täällä on innokas ostaja! Kaikki koot ja molemmat värit käy!

--

On July I wrote you about these Arabia´s Kerä flowerpots! Now I have found two of these but I still would like to have more!
I´m willing to buy these so if you have one, let me know!



lauantai 15. joulukuuta 2012

Klaus Haapaniemen Pop up shop Helsingissä / Klaus Haapaniemi pop up shop in Helsinki

Luin eilen sattumalta Torikorttelin nettisivuilta että Klaus Haapaniemellä on Helsingissä pop up shop 31.1.2013 asti! WAU! Arvatkaa vaan kuka kävi siellä tänään! Ihme kun en ollut lukenut siitä mistään aiemmin, olisin avajaispäivänä ollut varmaan oven takana jonossa!
https://twitter.com/KlausHaapaniemi
Olin iloinen kun siellä oli myynnissä myös Isetanille tehtyjä tuotteita. Kirjoittelin aiemmin jo viime vuoden Isetanin tuotteista ja harmittelin, että meillä Suomessa ei näiden ostamiseen ole ollut mahdollisuutta.

Jos Helsingin pop up shopissa olisi ollut Isetanin viime vuoden penaaleita tai pussukoita, olisin ostanut kummatkin. Ja jos minulla olisi iPhone, olisin tänään ostanut valloittavat puhelimen kuoret. Niitä oli vielä muutamia jäljellä, erilaisilla kuoseilla! (Harmi muuten, että näitä ja esim uusia Marimekon puhelimen kuoria on vain iPhonelle. Eikö suomalaisten suunnittelijoiden tulisi tukea suomalaista Nokiaa?)
Kuva / Photo: Isetan

Olisi ollut ihanaa ostaa jokin kaunis viltti tai tyyny, mutta nyt ne jäi odottelemaan rikkaampia kauniin suomalaisen designin ihalijoita. Pienemmille kukkaroille oli tarjolla mm. täksi jouluksi Isetanille suunniteltuja kauniita kortteja, leimasimia, teippejä, koruja, hanskoja ja huiveja. Sateenvarjojakin oli, mutta 150 € Suomen myrskyissä käytettävästä sateenvarjosta on mielestäni aavistuksen riskaabeli sijoitus.

Itse ostin korttisetin. Niiiiin kauniita! 20 € köyhdin, mutta kun kyseessä oli 20 kortin paketti niin yhden kortin hinnaksi tuli siis vain 1 €. Ei paha siis. Eihän? En kyllä taida raaskia kortteja käyttää, esille menee!



En huomannut kysyä tuleeko tuotteita lisää vai myyvätkö nuo loppuun mitä nyt oli? Jos joku siellä vielä käy niin kysykää ja kertokaa mulle pitääkö mennä kytistelemään ihanuuksia uudelleen!

ps. Liikkeessä käy vain käteinen!

--

Klaus Haapaniemi pop up shop in Helsinki! I´m so excited about this! For more information, klick here.
Mostly there were products designed for Isetan but also Haapaniemi´s cushions, shawls and silks. If they would had one, I would have bought a pencil case I wrote already earlier. I´m also sad that there were only covers for an iPhone, not for my Nokia Lumia.

I bought "only" this set of postcards. I love them!


torstai 13. joulukuuta 2012

Avotakka Vintage / Vintage issue of Finnish interior magazine Avotakka

Joko näitte tämän ihanuuden? Juuri on nimittäin ilmestynyt Avotakan designin erikoisnumero. Teemana ihastuttava (vai vihastuttava?) vintage! Lehti on lahja Avotakan kestotilaajille, muille ostettavissa irtonumerona.

Kuva / Photo: www.facebook.com/Avotakka

Mikäs on teidän mielipiteenne vintagesta? Minä tykkään, mutta taas toinen puoliskoni ei tykkää yhtään. Toistaiseksi meillä siis mennään "ajattomalla Ikea-sisustuksella". Katsotaan koska saan taivuteltua meille jotain ihania vanhoja huonekaluja ja käännettyä sisustuksen päälaelleen...

-- 

Finnish interior magazine Avotakka has recently published an extra Vintage issue! How do you find vintage? I love it but my boyfriend doesn´t. That´s why we now have "timeless Ikea furnishings" at our home. Hopefully more vintage in the future. 



keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Muumiarvonnan voittajat ovat... / Winners of the giveaways are...

Fiuh! Vihdoin sain järjestettyä aikaa arpoa voittajat jo sunnuntaina päättyneeseen muumiaiheiseen arvontaan!

Arvoin voittajat nyt pienoisessa ajanpuutteessa random number generaattorilla. Normaaleja kommentteja oli 31 kpl ja Facebookin kautta samaiseen tekstiin tulleita kommentteja oli kuusi. Helpotin omaa hommaani vielä niin, että osallistujien "numerot" eivät ole aikajärjestyksessä, vaan 1-6 ovat Facebookin kautta kommentoineet ja 7-37 ovat kommenttilomakkeen.

Noniin, jännitys tiivistyy... Onnekkaat voittajat ovat...
Elämän Helmiä 3. joulukuuta 2012 7.11
Ihania hierontavälineitä, osallistun arvontaan. Kiitos kivasta blogista!
-päivi-

Anonyymi 3. joulukuuta 2012 8.46
Ihania juttuja täältä löytyy taas kerran! Tollaiset Muumipappa ja -mamma hierontajutut taitaa lähteä joululahjapakettiin vanhemmilleni :)
Arvontaankin otan osaa!


Kuva / Photo: Isoisän Puulelut

Eli Päiville ja Anonyymille lähtee siis akryyliset muumisomisteet kotia koristamaan! Onnittelut voittajille! Ja tietysti kiitos kaikille osallistujille sekä Isoisän Puuleluille kilpailun mahdollistamisesta! Olettehan lukijat muistaneet hyödyntää 10 % alennuksen?

Palaan jättämiinne arvontaan osallistuviin kommentteihin lähempänä joulua! 

Muumiterveisin kiirejoulustressiahdistuspaniikkiväsy(muttaeipääkipu!)-Junnu

--

Winners of the moomin giveaway are 
Elämän Helmiä 3. joulukuuta 2012 7.11 and Anonyymi 3. joulukuuta 2012 8.46.

Thanks for you all participating in this giveaway and special thanks also for the Isoisän Puulelut for making this lottery and discount possible!


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Stockmannin muumimukista lisäerä! / Stockmann Moomin mug will be again available from the original distributor!

Itse en jäänyt ilman Stockmannin juhlavuoden muumimukia, mutta tiedän, että monet jäivät. Tiedän myös, että trokarit hamstrasivat mukeja minkä ehtivät ja hähäääää ihan oikein heille, että nyt tulee lisäerä myyntiin! Nyt toivotaan, että kaikki viimeksi ilman mukia jääneet saavat omansa ihan normaalihinnalla!





Stockmann tiedotti lisäerästä tänään mm. omilla Facebook-sivuillaan näin:

"Kukkuluuruu kaikki muumifanit. Kalenterit esiin ja herätyskellot soimaan, sillä Stockmannin juhlavuoden muumimukia on tulossa viimeinen lisäerä myyntiin perjantaina 14.12. klo 9.00 kaikkiin tavarataloihimme sekä stockmann.com -verkkokauppaan. Kyseisen erän tuotteita on myytävänä rajoitettu määrä (ostorajoitus 6 kpl/asiakas, ei ennakkovarauksia)."





Olen hyvin iloinen! Siitäs saavat! Trokarit pois muumien maailmankartalta! 

ps. Muistakaa osallistua muumiarvontaan ja samalla hyödyntää alennus! 

--

I´m so happy! Stockmann announced today on their Facebook page that there will be more Stockmann special edition Moomin mugs in stores on December 14th, at 9:00 am (GMT +2)! 

I have one myself but I know too many who hasn´t! And I have seen so many "bootleggers" in the Internet who has bought dozens of those mugs and are now selling them at much higher price! 

I really hope that everyone will get their mugs leaving the bootleggers with a big pile of spare mugs as they are available again from the original distributor with a fair price.

ps. Don´t forget the moomin giveaway and discount!





tiistai 4. joulukuuta 2012

Joulukuu ja joulukoristeet / December and Christmas decorations

Tämä kuva on viime joululta, mutta on niin ihana että päätin laittaa sen tänne esille meitä ilostuttamaan uudestaan! Joulukoristelaatikko on tuotu kellarista ylös jo pari viikkoa sitten, mutta ennen joulukuuta en ole koristeille saanut lupaa. Pöh. No nyt sitten odottelen siivoushetkeä ja sitä että saisin koristeet vihdoin esille! Ehkä itsenäisyyspäiväaamuna? Vai pitäisikö nukkua mieluummin pitkään ilman herätyskelloa? Oih. Paha valinta edessä!


Aarikan tontut ovat lähellä sydäntäni, samoin ihana Kaj Bojesenin apina. Mitkä ovat teidän vakiojoulukoristeet joita ilman joulu tuntuu, että jotain puuttuu?

--

This picture is from last Christmas but I love it so much that I wanted to show it again for you! On Thursday we have Independence Day in Finland and I was wondering to take out our Christmas decorations then! I also would love to sleep without the alarm, but don´t know yet wich one I choose!

Those little elves by Aarikka are my all time favorite Christmas decorations. Do you have some specialities? I think monkey by Kaj Bojesen is lovely with elves!


maanantai 3. joulukuuta 2012

Sanna Annukan Tonttu, Papatti, Metsä ja Toteemi / Tonttu, Papatti, Metsä and Toteemi by Sanna Annukka

Mitäs tykkäätte näistä Sanna Annukan uutuuksista? Molemmin puolin £250.00 ovat alla olevien uutuusprinttien hinnat. Täytyy sanoa, että näin äkkiseltään vain Metsä on minun makuuni. Mutta jos itseäni yhtään tunnen, niin kohta kaikki näistä sopisi seinillemme täydellisesti... 

Metsä /
"Forest"

Papatti /
"Firecracker"

Tonttu /
"Elf"

Toteemi /
"Totem"
Täällä on muuten kiva Sanna Annukan haastattelu!

Kuvat / Photos: sanna-annukka.com
--

Here are pictures of novelties by Sanna Annukka. It would be lovely to hear your opinion about these!
And here is nice interview about the designer!


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Arvonta ja alennus! / Giveaway and discount!

Arvon lukijani! Olisiko teillä kiinnostusta hankkia vielä joululahjoja läheisille? Isoisän Puulelut haluaa tarjota lukijoilleni 10 %:n alennuksen kaikista tuotteistaan ja lämpimästi suosittelenkin tuotteita vilkaisemaan ja pukinkonttiin hankkimaan! 

Erilaiset puiset autot ovat yksiä suosikkejani ja jos minulla olisi joku jolle tuollaisia hankkia niin heti hyödyntäisin meille tarjotun alen! 





Jos löydät nettisivuilta kiinnostavia tuotteita, voit kysyä hinnastoa nettisivuilta löytyvän palautelomakkeen kautta. Muista kysyä myös haluamasi tuotteen saatavuutta, näin joulun alla saattaa olla nimittäin ruuhkaa! Pientä mutta suurta -koodin mainitsemalla saat sitten alennuksen! Nettisivuilta löytyviä ihania tuotteita myydään nyt lukijoilleni suoraan valmistajan tukkuvarastosta, mutta muuten tuotteita löytyy esimerkiksi lahjatavara- ja matkamuistoliikkeissä ympäri Suomea. Yrityksellä on myös vientiä mm. Japaniin. Tuotteet ovat valmistettu Virossa.

Itse sain juuri testattavaksi hauskan puisen hieronta-Nuuskamuikkusen! Sain itse valita minkä alla olevista haluan ja Nuuskamuikkunen oli heti mielessäni, asuuhan kotonamme jo yksi muikkunen. Hierontamuumit ja minimuumit ovat kokopuuta ja käsin maalattuja! Lisäksi kaikki muumituotteet ovat lisenssituotteita, joita myydään tuotemerkin © Moomin Characters ™ alla.


No nyt teitä varmasti jo kiinnostaa otsikossa mainostamani arvonta! Teille muumifaneille sain arvottavaksi kaksi akryylista muumi-somistetta! Minun silmiini vähän näyttää, että muumit olisivat luistelemassa! Hih.


Somiste tulee kauniissa pakkauksessa joka on helppo vaikka lähettää joulutervehdyksenä läheisille! Jos arvonnassa onni ei satu osumaan kohdalle, voit tämänkin tuotteen tilata samaisella 10 %:n alennuksella!

Noh, miten sitten voi arvontaan osallistua? Jätä kommentti tähän postaukseen sunnuntaihin 9.12. klo 20.00 mennessä! Voit esimerkiksi kertoa terveisiä blogiini liittyen tai sitten vaikka Isoisän Puuleluille joka tämän arvonnan meille tarjoaa! Jos monet teistä tarttuu meille tarjottuun lukijatarjoukseen ja tekee tilauksen, saattaa olla, että toistekin arvontaa pääsemme järjestämään!

Muistathan kirjoittaa nimimerkkisi ja mahdollisesti myös sähköpostiosoitteen jotta saan voittajiin heti yhteyden ilman huhuilemista!

Onnea kaikille arvontaan tasapuolisesti ja kiitos Isoisän Puuleluille yhteistyöstä!

EDIT 3.12.2012: Voit osallistua arvontaan kommentoimalla myös jos sinulla on jokin idea uudeksi puiseksi muumi-tuotteeksi Isoisän Puuleluille!

--

Finnish family company Isoisän Puulelut ("Grandfathers wooden toys") would like to offer 10 % discount for all of my readers! I have to say that I love those wooden cars they have! I wish I had someone who to buy those!

If you wish to buy any of the products just send an email for the company (info@isoisanpuulelut.fi) and ask for the price list. Remember also to ask if your favorite products are still available before Christmas! Don´t forget to mention also that you are reader of pientä mutta suurta -blog to get the discount! 

I got one "massage Moomin" for myself and I chose Snufkin. Wooden products, for example these massage-moomins and mini-moomins are hand painted and made in Estonia. All Moomin products are also licensed © Moomin Characters ™products.

Well I´m sure that besides the discount you are also interested in how to take part in the lottery! If you wish to win this acrylic Moomin product, just leave a comment before Sunday 9th December 8 pm. You can write feedback for my blog or for example for the Isoisän Puulelut company. I have two giveaway products for my readers!

Good luck for all of you!

EDIT 3.12.2012: If you have some new wooden Moomin product in mind you wish to have, tell us about it so Isoisän Puulelut company can think if it would be possible to produce it!


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Sanna Annukkaa Etelä-Korealaiselle meikkifirmalle / Sanna Annukka for South-Korean makeup company

Sanna Annukka on suunnittelut Etelä-Korealaisen meikkifirman Amore Pacific Laneige -tuotemerkille pakkauksia! Love in Bloom -huulikiiltopakkaukset ovat kyllä mieleeni, niin herkullisia ja niin ihania.

Yritin selvittää missä näitä myytäisiin, euroopassa taitaa Ranska olla ainut jälleenmyyjä? Jos joku on matkalla täältä kartalta löytyviin maihin, minulle voi ostaa näitä huulikiiltoja, kaikkia yhden! Maksan kyllä sitten niistä!

Kuvat ovat netistä sieltä täältä napsittuja, lähteen löydätte kuvatekstistä!

Kuva täältä /
Photo from here

Kuva täältä /
Photo from here
Kuva täältä /
Photo from here

Kuva täältä /
Photo from here
Meikit sinänsä ei ole minun juttuni joten huulikiillot riittäisivät minulle! Vaikka en niin huulikiiltoihminenkään kyllä ole... Mutta kauniin pakkauksen takiahan kannattaa ostaa, eikö vain?

Alla vielä ihonhoitotuotesarjan designia.

Kuva täältä /
Photo from here 

Jälleen kerran kiitos lukijalleni, joka ystävällisesti vinkkasi minulle näistä Sanna Annukan uutuuksista! Pitäisikö minun alkaa palkitsemaan vinkkailijoita jotenkin?

--

Sanna Annukka has designed a very beautiful packacing for South-Korean makeup company Amore Pacific´s product line Laneige. Love In Bloom lip glosses are may favourite!

Pictures are around from the web, source you can find from the caption of the picture.

If you are visiting (or living) in these countries in this map, could you please buy me one of each lip gloss?



keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Jaffa-joulujulisteet ja -kortit / Seasonal greeting cards and posters by Jaffa


Muistatteko kun keväällä saimme äänestää omaa suosikkiamme Hartwall Jaffa Sauma Master Class -kilpailun finaaliin? Voittajakolmikko pääsi Erik Bruunin oppiin Suomenlinnaan. Alla olevat Jaffa-joulujulisteet syntyivät tuolloin ja pian näkyvätkin katukuvassa!

Mikä näistä on sinun suosikkisi? Voit ilahduttaa Jaffa -joulukorteilla ja lähettää suosikkisi ystävillesi täällä!



 

Katso alla oleva video tai lue täältä kuinka julisteet syntyivät!



--

Here are the finalists of Hartwall Jaffa Sauma Master Class -competition. Three finalists had one weekend with Erik Bruun and now we can enjoy their works! You can send your seasonal greeting here!


maanantai 19. marraskuuta 2012

Äänestä omaa suosikkiasi! / Vote for your favorite!

Viime viikolla kirjoitin teille vuoden 2013 Pauligin Juhla Mokka -kahvirasian suunnittelukilpailusta. Tänään on julkistettu valitut finalistit ja nyt eikun äänestämään omaa suosikkia! Alla minun mielipiteeni paremmuusjärjestyksestä.

Meri-Pauliina Sundén: Aromia

Ulla Donner: Iloiset kupit

Elina Warsta: Kahvipannun taikaa
Mikä on sinun suosikkisi? Mihin järjestykseen laittaisit?


Kuvat / Photos: www.juhlamokka.fi/kahvirasia2013

--

Here are the finalists of the designs for the next Juhla Mokka coffee tin. Vote your favourite here!
This is my list.



lauantai 17. marraskuuta 2012

Uutta tietoa Muumi-tuotteista? / New information about Moomin products?

Ihan ensimmäiseksi tiedoksi kaikille Muumi-faneille! Stockmannin tämän vuoden juhlatuotteet ovat saaneet joukkoonsa Muumi-keittiöpyyhkeen! Kuvaa jota saisin käyttää en löytänyt netistä, mutta kuvitus on sama kuin mukissa, tee- ja kahvipurkeissa, lasinalusissa, tarjottimissa ja siinä ihanassa lahjapaperissa! Menin sekaisin kun juuri äsken Facebookista infoa löysin! Missä olen oikein elänyt viime päivät kun en ole aiemmin kuullut uudesta ihanuudesta!
Kuva/Photo: stockmann.fi


 






Hintaa Stockmannin Muumi-keittiöpyyhkeellä on 12,90 €. Itse varasin omani juuri eräältä Stockmannilta puhelimitse, sillä ne olivat jo myymälästä toistaiseksi myyty loppuun (jep, trokareille...). Nettiin tuotetta ei ole ilmestynyt.

Noniin, se nyt ensimmäisenä ja tärkeimpänä uutena infona! Ihanana sellaisena! Uneton yö jälleen edessä silkasta innostuksesta!

Sitten aiheeseen, josta olen jo halunnut pidemmän aikaa kirjoittaa. Tämä alla oleva kommentti kiinnitti erityisesti huomioni "Harras toiveeni" -kirjoituksessa kuun alussa. Samoja mietteitä ja kysymyksiä olen nimittäin paljon myös itse pyöritellyt pienessä päässäni!

"Anonyymi1. marraskuuta 2012 17.07
Kuva on niin kaunis että siitä saisi vaikka muutaman mukin, jos hahmot laitettaisiin mukiin vaikka pareittain, 4:n joulumukin sarjan saisi helpostikin. Mutta koko kuva siltikin olisi parasta. Toivotaan että myös Toven 100v kunniaksi tulee muki! ...Harmittelen miksei näistä erikoismukeista, kuten juhlavuodenmukeista tule kulhoja ja lautasia myös markkinoille, esim. Hurraasta tai iltapurjehduksesta ja vastaavista. Koskahan saadaan kuvaa uusista ensi vuoden mukeista?"

JEP! Miksi ihmeessä talvi- ja erikoismukeille ei tule kaveriksi samanmoisia kulhoja? Jos kerta kesämukeihinkin kulhot tulee! Minähän en tosin kulhoja kerää... Paitsi kesäkulhoja... Vahingossa olen saattanut ostaa myös Perhe-kulhon ja Seikkailu-kulhon. Jos edullisesti löydän ruskean Nipsu-kulhon niin sen haluan myös! Mutta talvikulhojen varma ostaja kyllä olisin, vaikka pääosin mukikeräilijä (ja ilmeisesti nykyään myös aterinkeräilijä) olenkin. Talvikulhojen lisäksi sellaiset erikoiskulhot ostaisin myös!


No entäs sitten tuo Tove Janssonin 100v. juhlamuki. Jep, samaa minäkin toivon! Ja tyhmäähän se olisi, jos muumien luojan kunniaksi mukia ei tehtäisi kun hänen syntymästään tulee 100 vuotta! Olisiko tuolla Rauhan marssi -kuvalla potentiaalia kunnioittamaan Toven elämää ja uraa? Vai olisiko teillä mielessä jokin muu kuva?

Mitä sitten noihin uutuusmukeihin tulee, niin sen verran tiedän, että uudet poistuvien tilalle ilmestyvät "tavismukit" lanseerataan vuoden vaihteen jälkeen. Yleensä lanseeraus on noin kuukausi ennen toimituksia riippuen medioiden kalentereista sekä lanseeraustapahtumien ajankohdista. Saas nähdä kuinka kauan vielä joudumme odottelemaan. Jännitys tiivistyy!

EDIT 20.11.2012: Blogini Facebook-sivulle lisätty kuva Stockmannin keittiöpyyhkeestä

--

In Stockmann they are selling now a new tea towels with the same picture as in the sold out Moomin mug and other special edition Moomin products of Stockmann! Price of the tea towel is 12,90 € and unfortunately it is at the moment sold out in some stores, but luckily there will be more! I´m so excited about this novelty!

Then couple of things I have been wondering for some time now. One comment in my comment box took my special attention. Anonymous was wondering why there aren´t any bowls for Moomin winter mugs or special mugs, like for example Night Sailing and Hurray!. Anonymous also wrote that hopefully we have a new special mug to celebrate the year 2014 when it is going to be 100 years from Tove Jansson´s birth. I really think that if there won´t be a March for Peace mug before that, this would be perfect to honor the designer.

I really have been wondering exactly these same issues as Anonymous! But at least for one thing I have something to tell! Anonymous was asking about the new mugs and bowls that are going to be launched next year to replace the discontinuing Moomin and Snorkmaiden mugs and bowls. No, we don´t have pictures yet. The launch will be after new year, usually one month before the delivery and start of sale. Unfortunately we still have to wait.

EDIT 20.11.2012: Photo of the new tea towel added to my Facebook page

torstai 15. marraskuuta 2012

Muumi-postimerkit 2013 / Moomin stamps 2013

Nämä suloiset Satu Lusan suunnittelemat 1. luokan merkit ilmestyvät 6.5.2013.

Muumipeikko on näistä ehdoton suosikkini! Entä sinun?
 Lähde: Postin tiedote

Jo aiemmin ilmestyneet Muumi-merkit ja ensipäivänkuoret näät aiemmasta kirjoituksestani täältä.

Vielä kun muumiaiheiset joulupostimerkit saataisiin! 

--

In Finland we get new Moomin stamps on May 6, 2013. These stamps are designed by Satu Lusa.
My favourite is absolutely Moomintroll! What about yours?

Previous Finnish Moomin stamps you can see from here!



maanantai 12. marraskuuta 2012

Juhla Mokka -kahvirasia 2013 / Juhla Mokka tin 2013

Paulig on järjestänyt suunnittelukilpailun ensi vuoden Juhla Mokka kahvirasian ulkoasulle. Maanantaina 19.11.2012 julkistetaan finalistit, joita yleisöllä on mahdollisuus äänestää 9.12.2012 asti! Mahtavaa!

Alla olevat kuvat ovat Juhla Mokan -nettisivuilta näpsäkästi print screeneinä napattuja aiemmin ilmestyneistä purkeista, joita minäkin täällä blogissani olen useampaan otteeseen esitellyt. Mikä on sinun suosikkisi? Itse tykkään erityisesti Klaus Haapaniemen ja tietysti Sanna Annukan purkeista! Tämä nyt ei tosin ehkä kenellekään edes hetken blogiani seuranneelle ole yllätys. 








Viikon päästä varmasti ihastellaan ja äänestellään! Jee!

ps. Saanan ja Ollin Liptonille suunnittelemista peltipurkeista kuulin huhua, että punaisia olisi pääosin myynnissä K-supermarketeissa ja vihreitä K-Citymarketeissa.

--

Here you can see pictures of all Juhla Mokka coffee tins designed by Finnish illustrators. From Monday October 19th to December 9th we all have a chance to vote the design for the tin of year 2013. How cool is that!

My own favorites are absolutely the first tins designed by Klaus Haapaniemi and Sanna Annukka. What about yours?