torstai 16. toukokuuta 2013

Uusia tuulia ja lahjaideoita / New job and a nice gift idea

"Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen ovi avautuu, mutta usein jäämme tuijottamaan sitä sulkeutunutta ovea niin pitkään ja niin pettyneinä, että emme näe niitä ovia, jotka avautuivat meille."

Elämässäni puhaltaa juuri uudet, hyvin jännittävät tuulet. Työpaikka meni vaihtoon ja kuinka onnellinen voikaan olla uuden työn ollessa kutkuttava, jännittävä ja sellainen josta jossain määrin on jo pidemmän aikaa haaveillut. Matkustamisesta tulee minulle nyt työ harrastuksen sijaan.

Yli kahdensadan hakijan joukosta valikoiduin 11 muun kanssa erään suomalaisen lentoyhtiön matkustamohenkilökunnan koulutukseen ja heinäkuusta eteenpäin lentelemme Suomea, Skandinaviaa ja Eurooppaa ristiin rastiin matkustajia palvellen.

Niinhän se siis menee, kun sulkee yhden oven takanaan, edessä avautuu uusi.


Vanhassa työpaikassa meillä on ollut tapana lahjoa työtovereita tai muita ansioituneita henkilöitä Thomas Sabon koruilla johon saa monenlaisia ihania riipuksia. Lähes aina on tilanteeseen kuin tilanteeseen löytynyt sopiva riipus muistoksi. Työtoverini muistivat minua nyt uusien tuulien puhaltaessa onnenapilalla ja uuden työpaikkani kunniaksi äitini puolestaan osti minulle lentokoneen.

Näin kesän juhlien kynnyksellä tämä on hyvin varteenotettava lahja monelle nuorelle ja jo varttuneemmallekin neidille! Korua voi sitten vuosi vuodelta ja juhla juhlalta täydentää sopivalla riipuksella!

--

When one door closes, another opens. On June I will meet new challenges while starting flight attendant course. You have no idea how excited I am! On July I´m going to fly across the Finland, Scandinavian and Europe. So cool!

In my previous job we had a habit of buying Thomas Sabo jewelry to each other. Now I got that cloverleaf while leaving my job and my mom bought me an airplane because having a new one. There are hundreds of different charms and I´m sure you will find a perfect one for any occasion. Nice gift idea I think!



2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon uudesta koulutuksesta ja työstä - ja tsemppiä myös työn vaatimuksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tämä on toistaiseksi vain "kesätyö", joten työn vaatimukset tulevat varmasti tutuiksi ja mikäli elämä muodostuu liian rankaksi, pääsee marraskuussa taas etsimään sitten uusia haasteita. :)

      Poista