Varför Paris vi har ju Åbo

“Varför Paris vi har ju Åbo?” Näin kysyi ruotsalainen lehdistö vuonna 1964 taideteollisen muotoilijan Timo Sarpanevan Juniper-malliston ilmestyttyä. Iittalalle suunnitelluista lasituotteista tunnettu Sarpaneva oli yksi turkulaisen vaatetustehdas Kestilän freelancesuunnittelijoita 1960-luvulla.

Uuden muotoilun yhdistys toi ruotsalaisen lehdistön lauseen kaikkien tietoisuuteen keväällä 2012. Yhdistyksen tuottaman muotoilutapahtuman Turku Design Festivalin kangaskassit ja julisteet ovat siitä lähtien olleet tuttu näky monen suomalaista designia arvostavan olalla ja kodin seinällä. 

Tai kodin lattialla. 

Annoin alkusyksystä seuraajilleni Instagramissa näpsäkän vinkin - pikasiivouksen voi tehdä kauniiden kangaskassien avulla. Ylimääräiset roinat kassiin ja kassi huoneen nurkkaan. Avot. Pikasiivous done - vieraat welcome. 

Noh - ehkä ei se pitkäaikaisin ratkaisu, mutta hätävara itselleni muuton jälkeen kun kaikille tavaroille ei vielä ollut löytynyt oikeaa paikkaa. Ja kun kerta kaunis kassikin vielä.

Niin ja mitä Turkuun tulee, Turku on i-h-a-n-a. Onni oli taannoin päästä sinne viikonloppuvisiitille kaverin luo akkuja lataamaan. Varför Paris vi har ju Åbo. Nimenomaan.  

Ensimmäisen kappaleen lähde: Uuden muotoilun yhdistys, jonka tavoitteena on lisätä Turun alueen muotoilutoimijoiden yhteistyötä ja kasvattaa tunnettuutta niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin.

50-luvun senkki vs. String

Olin aina ajatellut, että "sitten kun ostan sen 50-luvun kerrostalokaksion, sisustan sen 50-60-lukujen henkeen vanhoilla ja uusilla löydöilläni".

Ennen muuttoa pelastin entisen joukkuekaverini vanhempien vintiltä itselleni kerrassaan ihanan senkin. TV-tasoksi, ajattelin. Muuttoapureillani kannatutin sen tottakai uuteen kotiinikin, sinnehän se oli ajateltu.

Eih. Eih. Eih. Niiiiiiiin ihana kuin senkki olikin, en vain ollut tyytyväinen. Tunsin sen heti ja tiesin, että sen olemassaolo ahdistaa. Nopeasti pistin viestiä senkkiä ihailleelle entiselle joukkuekaverilleni ja myin sen hänelle. Pitihän perintösenkin pysyä vähintään luisteluperheessä.

Kas kummaa, pian huomasin hyödyntäneeni Vepsäläisen tarjousta ja tilanneeni String-hyllyn senkin paikalle. Sopisihan se täydellisesti samassa tilassa olevan astiahyllyni kanssa. Ja tarvitsin nimenomaan myös kirjahyllyn.

Aah - tilaa hengittää. (Vaikka hyllylle löysi tiensä kirjojen lisäksi yksi jos toinenkin esine.)

Kuin kreivin aikaan ystäväni löysi minulle nettikirpparilta TV-tasoksi ajan henkeen ja Stringin tyyliin sopivan tason. Sohvapöytärykelmä muodostui sekin lähes vahingossa täydellisellä ajoituksella. Intoihimoisesti kirppareita kiertelevä pomoni tiesi mitä etsin ja olikin löytänyt minulle pilkkahintaan pienen tason jossa oli kaunis lehtiteline alla. Ensin ajattelin sen TV-tasoksi, mutta se mahtuikin juuri näppärästi muutama vuosi sitten Billnäsin antiikkimarkkinoilta ostamani pöydän alle.

Jääkö nuo tuohon ainiaaksi, en tiedä. Nyt olen kuitenkin suhteellisen tyytyväinen. Pitäisi vain jaksaa kaikki tasot käsitellä pähkinäpuun väriseksi jotta sopisivat vielä entistäkin paremmin yhteen Stringieni kanssa. Lähtökohtaisesti väreiltäänhän ne olisivat paremmin sopineet yhteen senkin kanssa...

Muistutus

Yksi lause löytyy dymotettuna uuden kotini eteisestä. Ihan vain muistutuksena itselleni.

Toisinaan muutosta, uutta alkua tai uutta suuntaa toivoo vain enemmän.

Taaksepäin kun katsoo omaa elämää, niin kyllä, juuri nurkkien takana ne muutokset ovat lymyilleet ja yhtäkkiä yllättäneet. Ja ehkä, ehkä niitä on vielä tulossa?

String

Uudessa kodissani on minikeittiö. Oikeastaan se on virallisesti kai keittokomero. Ne ketkä ovat blogiani seuranneet jo vuodesta 2011 lähtien, tietävät että jos jotain, niin astioita minulta kyllä löytyy.

Kun tarjoukseni 45 neliön kaksiosta oli hyväksytty, aloin kytistelemään Stockmannin, Finnish Design Shopin ja Vepsäläisen tarjouksia - halusin ehdottomasti käyttöastioilleni String-hyllyn. Ennenkuin pääsin uuteen kotiini edes muuttamaan, olin ostanut itselleni ensin mainitusta kaupasta vuosia vuosia vuosia himoitsemani klassikon.

Keittiön ja ruokapöydän läheisyydessä oli hyllylleni juuri täydellinen paikka. Ja uskokaa tai älkää, vaikka onkin avohylly niin toimii käytössä todella hyvin. Edes viinilasit eivät ole päässeet pölyttymään, skumppalaseista puhumattakaan.

Material happiness.

Talonmies

Pääsin kertomaan teille edellisessä blogipostauksessani pienkerrostalosta ostamastani kaksiosta. Mitä en aikuistumisesta puhuessani kertonut, oli se, että nykyään olen joka kahdeksas viikko myös talonmies. Kyllä - talonmies. Jokainen vuorollamme luuttuamme lattiat, pesemme saunan, lakaisemme pihan, leikkaamme nurmikon, teemme lumityöt, vaihdamme lamput ja palovaroittimen patterit, hiekoitamme.

Talonmiehen rooli oli ehkä yksi suurimmista huolenaiheista lähipiirissäni - millä ajalla ja millä voimilla pystyn hoitamaan kaiken edellämainitun kun jaksamisen kanssa on ollut muutenkin vaikeuksia.

"Et ole ikinä kotona!"

"Täytyy sun joskus myös vaan olla!"

"Yleisen saunan pesu - yök!"

"Sun tuurilla lunta sataa metreittän joka päivä just sun talkkariviikolla!"

"Osaatko muka vaihtaa lampun?"

"Hahah et oo ikinä käyttänyt ruohonleikkuria ja nyt sun pitäis osata se homma alusta loppuun itse?"

Jep. Kiitos kannustuksesta - tein asunnosta tarjouksen kaikista edellämainitusta kommenteista huolimatta (tai ehkä juuri niiden takia?) ja ostin asunnon. Nyt olen osa-aikainen talonmies. Ja huvittavalla tapaa jopa ihan sairaan ylpeä siitä! Kuinka moni voi sanoa olevansa talkkari? Mä, mun naapurit ja Salkkareiden Seppo!

Hei kerran kahdeksassa viikossa tunti-pari. Se on vain järjestelykysymys. Ja sitäpaitsi super iso säästö vastikkeen ollessa keskimääräistä edullisempi! Ja oikeasti oman luistelu-uran jälkeen olen myös kaivannut tietynlaista yhteisöllisyyttä elämääni. Nyt sitä on koko pienkerrostalollisen verran ja olen siitä enemmän kuin onnellinen.

Mutta okei. Ensimmäinen koetuskivi oli oman nimen laittaminen oveen. Yks kirjain katkesi kun yritin tunkea sitä paikalleen. Eikun uudestaan rautakauppaan.

Sittemmin olen onnistunut talkkaroinnissani paremmin. Jo ekalla talkkariviikollani osasin ihan itse sen ruohonleikkurinkin käynnistää. Ja leikata sen nurmikon. Siitäs saitte!

45m2

Elämäni yksi isoimmista uusista aluista tapahtui juhannuksen jälkeen kun sain avaimet omaan kotiin. 45 ihka omaa neliötä vuonna 1956 rakennetussa pienkerrostalossa!

 
Uudehkossa kerrostalossa yksin vuokralla asuminen alkoi käydä kukkaron päälle joten oli aika napata kiinni yhdestä unelmasta - omasta kerrostaloasunnosta vanhassa talossa. En ehtinyt varmasti edes kymmentä asuntoa käydä katsomassa kelpuuttamallani (hyvinkin rajatulla) alueella kunnes astuin sisään nykyiseen asuntooni.

♥

Kattopalkit. Iso olohuone josta kuvassa näkyy vain puolet. Sopiva makuuhuone. Vaatehuone. Leveät ikkunalaudat. Minun käyttööni vallan riittävä pieni keittiö astianpesukoneella. Tehokkaat neliöt omaava vessa johon mahtuu pyykkikone. Eteisen peili ja pienen pienet hyllyt jotka neuvottelin asuntokauppaan mukaan välittäjän neuvojen mukaisesti. Parveke. Näkymät luontoon vaihtuvine vuodenaikoineen.

Kaikki nämä edellämainitut ovat osa kokonaisuutta - pientä mutta suurta.

Tarjous - vastatarjous - tarjous. Puhelu joka nosti onnenkyyneleet silmiin kesken työpäivän. Hyväksytty tarjous. Ostin asunnon! Skål Muumi-skumpalla!

Omilla mittareillani jollain tapaa ehkä aikuistuin oman asunnon myötä. Kohta viisi kuukautta asuntovelallisena elellessäni olen ainakin oppinut uusia asioita. Niistä lisää sitten myöhemmin.

Hauskaa viikkoa ihanat lukijani jotka putkahditte takaisin elämääni blogini uuden alun myötä! Kiitos!

ps. Ensiasunnon ostajan näkökulmasta voin muuten lämpimästi suositella asunnon minulle myynyttä välittäjää. Hän on saanut jo useamman toimeksiannon meidän sukupolvenvaihdosta läpikäyvän kerrostalon asunnoista ja minä olen yksi meistä onnellisista ostajista. Yhteystiedot annan eteenpäin mielelläni!

Uusi alku

Huh, edellisestä postauksesta on aikaa tasan vuosi ja viisi päivää. Paljon on mahtunut tähän vuoteen.

Monet vanhoista lukijoistani ehkä tietävätkin, että "muumimukibloggaus" pientä mutta suurta -otsikon alla muuttui jo helmikuussa 2015 päätyökseni moomin.com osoitteeseen. Ehkä siitä syystä (okei, ei mitään ehkä, vaan juuri siksi) oman blogin kirjoittaminen tuntui olevan liikaa. Kun jo päivän istuu koneen ääressä ja bloggaa ja somettaa, ei sitä jaksa missään muodossa tehdä enää kotona.

Moomin.comin Sisällöntuottaja -tittelin alle kuuluu kovin paljon muutakin kuin muumimukit, mutta onneksi tiedän hyvin monen teistä löytäneen moomin.comin blogin, sekä Facebook-, Twitter- ja Instagram-tilit, joissa ensimmäisten joukossa kerrotaan myös niistä uusista muumimukeista. Ja Stinky-kalsareista.

Tunti sitten päätin, että nyt on uuden alun aika. Elämäni on saanut monia uusia alkuja parin vuoden sisällä ja äsken sohvalla uusia sisustuslehtiä selatessa juolahti mieleeni josko antaisin blogillenikin vielä uuden alun. Ei enää muumimukeja, niistä voitte lukea virallisesta Muumi-blogista, mutta josko bloggaisin fiiliksen mukaan kaikesta muusta kauniista? Katsotaan miten voimat ja into riittävät!

Palataan!