tiistai 14. maaliskuuta 2017

Aamupala


Eräs sunnuntaiaamu kävin kaupassa ja marssin herättämään ihanan ystäväni. Herkullinen aamupala tuli hyvässä seurassa loihdittua vaivattomasti.


Ihanat väritkin saatiin pöytään pelkästään ruoilla ja juomilla, sekä tietysti Marimekon astioilla.

Äitini kysyi kuvan nähdessään veinkö ruokien lisäksi astiatkin ystäväni luokse. Ehkä joskus lahjoina olen saattanut viedäkin, molemmilla on vain niin hyvä maku että on samanlaiset astiat. Hih.  



torstai 9. maaliskuuta 2017

#Milla30


Muutama viikko sitten tuli täytettyä pyöreitä - hui! Ihanat ystävät ympärillä se ei tuntunut niin pahalta ja kriisikin taisi olla pahimmillaan päivää ennen h-hetkeä.


Synttäriviikonloppuna juhlimme ystävieni kanssa kotonani suosikkishampanjani Bollingerin parissa. 


Kiitos ihanien vieraiden - ei tarvinnut kukkakauppaan hetkeen mennä! 


Juhlien jälkeisenä sunnuntaina tulikin sitten teineiltyä ja katsottua ensimmäinen tuotantokausi Yle Areenasta löytyvästä norjalaisesta SKAM-sarjasta. Vahva suositus - sekä teineilyyn, että SKAMiin.